Esittely
Ottelutilastot
K-Laser/KKP - YJK C2
2017-2018 - C-2 - C2 AA Jatkosarja lohko 2
Klo 15:45 Linnanmaan jäähalli
13
Tam

Otteluraportti


Kevään sarja auki tappiolla.

YJK C2 jatkoi sarjaotteluitaan uudessa lohkossa pohjoisen kiertueella. Lauantaina 13.1. vastaan luisteli Oulun Linnanmaan jäähallissa Laser HT:n ja KKP:n yhteisjoukkue. Pisteet jäivät tällä kertaa Ouluun.

Liekkö pitkä tauko peleistä vai mikä oli syynä, mutta YJK:n peli ei ottanut käynnistyäkseen. Lähes jokaiseen vaihtoon sattui virheitä, joita ei aikaisemmin kauden aikana oltu nähty. Laser/KKP käytti YJK:n sekoilun hyväkseen armotta. Enimmäinen maali näki päivänvalonsa jo alle minuutin pelin jälkeen. Aleksi kuitenkin tasoitti pelin jo 15 sekuntia myöhemmin ja ote kääntyi hetkellisesti YJK:lle. Jäähy kuitenkin sekoitti YJK pakan uudestaan ja erän loppuun YJK maalilla torjunut Olli yllätettiin vielä neljästi.
Toiseen erään YJK sai peliin hieman ryhtiä. Silti vain isännät onnistuivat maalinteossa. Toisen erän jälkeen taululla surulliset lukemat 7-1.
Toisella erätauolla sovittiin, että peliä ei luovuteta. Lähdetään maali kerrallaan ajamaan isäntiä takaa ja pelaamaan peliä omalla tasollamme. Selkeät ohjeet näyttivät menevän hyvin perille, sillä kun kolmatta erää oli pelattu 6 minuuttia taululla tilanne oli muuttunut numeroihin 7-5. Tumppi, Kassu, Valle ja Ville toimivat YJK:n maalareina. Kotijoukkue oli paniikissa ja ote täysin YJK:lla. Erän puolenvälin jälkeen Valle toi osumallaan jo YJK:n maalin päähän. Vaikka erän toisella puoliskolla paikkoja oli riittävästi tasoitukseen ja voittoon saakka, ei YJK enää onnistunut verkkoa heiluttamaan. Näin ollen kauden 20 peli toi mukanaan toisen tappion.

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
K-Laser/KKP 7 - 6
(5 - 1) (2 - 0) (0 - 5)
C2
1' Maali Kaarlela Aleksi

20' Jäähy: 2 min Viirret Valtteri

41' Maali Korhonen Tuomas

41' Maalisyöttö Hurme Niko

43' Maali Väätäinen Kasperi

43' Maalisyöttö Hurme Niko

43' Maali Viirret Valtteri

43' Maalisyöttö Poutanen Arttu

43' Maalisyöttö Väätäinen Kasperi

45' Maali Mattola Ville

45' Maalisyöttö Hurme Niko

46' Jäähy: 2 min Poutanen Arttu

51' Maali Viirret Valtteri

51' Maalisyöttö Honkakoski Joel
Lisää uutisia
C-2
«  Tammikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031
 
Kategoriat