Esittely
Ottelutilastot
YJK Valkoinen - RJK
2018-2019 - D1 - AA
Klo 8:30 Jäähalli
23
Syy

Ennakkoinfo


Tuntia ennen paikalle

Tasaista vääntöä


D1 Valkoinen sai sarja-avauksessa vastaansa RJK:n Raahesta. Peli oli alusta saakka tasaista vääntöä ja hyökkäykset vyöryivät molempiin päihin vuorotellen. Ensimmäinen erä päättyi meille 3-1 lukemiin.

Toiseen erään RJK lisäsi vauhtia ja sai pelistä erän alussa otteen ja kuroi lukemat ensiin tasuriin ja sitten siirtyivät 3-4 johtoon. Sitten heräsimme pelaamaan ja saimme tehtyä kaksi ylivoimamaalia ja näin siirryimme 5-4 johtoon. Ajassa 49:32 tuli meille pitkä kiekko ja aloitus meidän päähän. RJK otti aikalisän ja mokken pois, voittivat aloituksen ja saivat ohjattua maalin edestä pelin loppulukemiksi 5-5.

Lukemat kuvastavat tasaista peliä ja tästä pelistä jäi kummallekkin yksi piste muistoksi. Kotijoukkueesta palkittiin pirteitä otteita ja erittäin painavia rannevetoja laukonut Emil Isojärvi.

Maalivahtien torjunnat:

YJK Olavi Pyy 36

RJK Eemil Keränen 29

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
Valkoinen 5 - 5
(3 - 1) (2 - 4) ( - )
RJK
10' Maali Tiinanen Tuukka

10' Maalisyöttö Hautamäki Markus

13' Maali Isojärvi Emil

13' Maalisyöttö Päivärinta Eemil

20' Maali Isojärvi Emil

20' Maalisyöttö Päivärinta Miika

34' Jäähy: 2 min Luoma Numvern

45' Maali Matikainen Kasperi

45' Maalisyöttö Tiinanen Tuukka

47' Maali Päivärinta Miika
Lisää uutisia
Ylivieskan Jääkarhut
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31
Kategoriat